19. marraskuuta 2008
|
Ei kommentteja | ARENA-päivä, kysely, Yritysyhteistyö
Toimitusjaosto kävi tutustumassa taas kerran 12.11. pidettyihin Arena-messuihin HSE:n päärakennuksessa. Meno oli suorastaan vallatonta ja ihmisiä oli saapunut Espoosta asti. Oli siinä kahvimukista pitämistä, kun ei ala-aulassa mahtunut edes kävelemään (kahvimuki tosin sisälsi teetä, sillä kahvi oli jo Accenturelta loppunut). Kylterit vaikuttivat erittäin innostuneilta, lienevätkö vain karkkia olleet metsästämässä vai jopa työpaikkaa. Kaiken sen tönimisen ja jonottamisen keskellä ehdimme jopa kerätä suotavan määrän tavaraa messukojuilta. Kysyimmekin messuilla kiertämisen ohella yrityksiltä, mitä heidän tarjoamat yrityslahjat viestivät itse yrityksestä.
Rami Setälä ja Päivi Starast, Pretax
”Hikinauha voidaan rinnastaa kovaan työhön. Hikipäissä ei yleensä töitä kuitenkaan tehdä, sillä meillä on hyvä ilmastointi.”
”Asetetaan tavoitteita ja tehdään töitä niiden saavuttamiseksi.” Lue koko artikkeli »
17. marraskuuta 2008
|
2 kommenttia | Matti Parpala, Hallitusvalinta, kontakti, Hallitus
Tämän viikon tiistaina, eli huomenna, valitaan edustajiston kokouksessa KY:lle uusi hallituksen puheenjohtaja. Tähän mennessä muodostajaehdokkaita oli ilmoittautunut vain yksi, eli 22-vuotias nykyinen hallituksen kopovastaava, Matti Parpala. Toimitusjaosto otti tehtäväkseen kysellä Matilta erittäin tärkeitä ja oleellisia asioita hänen persoonaansa ja ehdokkuuteensa liittyen.

Miksi olet mielestäsi paras valinta KY:n hallituksen puheenjohtajaksi?
Olen ehtinyt lyhyen elämäni varrella kerätä monenmoista kokemusta, nähnyt paljon ihmisiä ja tapoja toimia. Taustani on monikulttuurinen, ja olen kasvanut mainiossa sekä, ehkä yllättävää kyllä, ei-akateemisessa perheessä. Uskon voivani tuoda KY:lle jotain uutta, uskon voivani innostaa ihmisiä ja pystyväni nöyrällä asenteella luomaan uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen suuresta muutoksesta huolimatta. Tämä kaikki yhdistettynä sopivan välittömään ja sympaattiseen persoonaani sekä aiempaan vahvaan kokemukseeni KY:n tehtävissä tekee minusta kerrassaan vastustamattoman paketin.
Lue koko artikkeli »
14. marraskuuta 2008
|
2 kommenttia | Keltainen Ruusu, Aikuisviihde, kontakti, Yritysyhteistyö
KY:n opiskelijakortilla saatavat alennukset ovat perinteisesti liikkuneet ravitsemus- ja ulkonäönehostusliikkeiden ympärillä. Tänä syksynä mukaan on liittynyt myös aikuisviihdekauppa Keltainen Ruusu, josta yhdistyksen jäsenet saavat 20% alennuksen kaikista tuotteista. Toimitusjaosto päätti heti tästä kuultuaan lähettää reportterinsa Kampissa (Malminrinne 2-4) sijaitsevaan liikkeeseen selvittämään minkälaisesta elämänlaatua parantavasta yritysyhteistyökumppanista oikein on kysymys. Kysymyksiimme saatiin vastaamaan myymäläpäällikkö Jan Hietala, joka tässä Kontaktissa kertoo muun muassa itse yrityksestä, opiskelijoille sopivista tuotteista ja yleisesti aikuisviihdealasta.

Toimitusjaosto suosittelee ylläolevia asuja dammareihin osallistuville
Kertoisitko näin aluksi hieman Keltaisen ruusun historiasta?
Keltaisella Ruusulla tuli 10 vuotta täyteen tänä kesänä. Liikkeen myymälätila ja cinema-alue (katseluhuoneisiin virtaa jatkuva tulva asiakkaita) ovat kumpikin kasvaneet merkittävästi vuosien saatossa. Olemme tällä hetkellä Suomen suurin erotiikkaliike.
Lue koko artikkeli »
13. marraskuuta 2008
|
13 kommenttia | Comme des Garçons, H&M, muoti, Reportaasi
Hennes & Mauritz on jo usean vuoden ajan palkannut vierailevan suunnittelijan/muotitalon luomaan heille erikoiserän ketjulle ominaisia huokeahintaisia muotivaatteita. Viime vuonna saimme nähdä erittäin onnistuneen Roberto Cavallin vierailun, ja tänä vuonna luvassa oli japanilainen muotitalo Comme des Garçons. Henkkamaukalle suunnitellut vaatteet sisälsivät rikottuja kankaita ja paljon pyöreitä kuvioita. Väreistä suosituimmat olivat yllättäen musta ja valkoinen, mutta myös sinistä ja etäisesti mutaa muistuttavaa sävyä nähtiin. Mielellään otan ehdotuksia vastaan värin oikeasta nimestä, sekä sen hex triplet-arvosta.
Viime vuonna huomasin, että ajoissa jonottamaan saapumisella sai varattua varmasti haluamansa tuotteet sillä ne ovat aina loppuneet hyvinkin nopeasti, naisten puolella vielä nopeammin. Saavuin siis kaksikymmentä minuuttia ennen Aleksanterinkadun liikkeen avaamista paikalle kaverini kanssa, saaden ihan mukavat paikat aivan ovien tuntumasta. Ajoituksemme oli loistava, sillä heti meidän tulomme jälkeen jono kasvoi nopeasti useiden kymmenien metrien pituiseksi. Jonottajista olisi riittänyt useammankin Do’s&Dont’s-palstan täytteeksi, esim. suosikkini oli Scooterin laulajalta näyttävä hemmo, joka oli pukeutunut ruskeisiin nahkahousuihin ja majavia vilisevään Norjan villapaitaan. Jotkut julkeat tytöntylleröt yrittivät jopa luoda toista jonoa, mutta onneksi potku-uhan alaisina elävät töihinsä kiirehtivät i-pankkiirit palauttivat solidarisuutta noudattamattomat kiskurit ruotuun.
Lue koko artikkeli »
12. marraskuuta 2008
|
3 kommenttia | Hierontakurssi, Reportaasi, liikunta
Liikunta- ja hyvinvointiviikkolla järjestettiin KY:llä hartiahierontakoulutusta ammattihierojan, Jenni Vähätiiton, opastuksella. Kurssi oli saanut etukäteen paljon suosiota ja kurssi olikin täynnä jo päiviä ennen tapahtumaa (yhteensä 14 opiskelijaa). Kurssi alkoi sillä, että opiskelimme, mistä hartijasuedun lihasjännitys syntyy. Lisäksi kävimme läpi, mitä lihaksia hartijaseudulla on, ja miten niitä tulisi jokaista hieroa. Lyhyen puheen jälkeen aloitimme itse toiminnan: pääsimme käytännössä harjoittelemaan oman parin kanssa, miten oikeaoppinen hieronta tulisi tehdä.
Lue koko artikkeli »
12. marraskuuta 2008
|
11 kommenttia | Kuntavaalit, Lasse Männistö, Top-5
Alustukseksi toimitusjaosto haluaa onnitella Lasse Männistöä pääsystään Helsingin kunnanvaltuustoon. Toimitusjaoston ja Männistön välillä on ollut kylmä, mutta läheinen suhde siitä asti, kun Lasse päätti tarjota vuoden 2007 mursujaisissa kuntisgallupin tekijöille euron shotit. Männistö on myös lähes jokaisessa edustajiston kokouksessa viihdyttänyt Vallan vahtikoiraa hänen aktiivisilla kommenteillaan. Se on pomminvarma juttu, että myös kunnanvaltuusto saa nauttia Lassen helmeilevän pehmeästä äänestä.
Vaalien kunniaksi (USA:n presidentinvaalien tietenkin, muuten tämä taitaa olla liian myöhään kirjoitettu) kerron viisi henkeäsalpaavinta kohtaamista tuoreen kaupunkinginvaltuutetun Lasse Männistön kanssa.
1. Kadulla jakamassa lehtisiä
Joka kerta, kun Lasse on ollut kadulla hän on koittanut tyrkyttää minulle lentolehtisiään. Kaikilla kerroilla sydämeeni on sattunut, koska Lasse ei tunnista minua. Miksi Lasse, voi miksi? Lue koko artikkeli »
10. marraskuuta 2008
|
1 kommentti | KYL-kuntis, Kuntisgallup
Torstaina 30.10 kylterit saivat taas nauttia sulosoinnuista ja rajummasta menosta Freda51:ssä KYL-kuntiksen merkeissä. Koska upea kuoro oli illan pääosassa, kysyimmekin: Jos saisit valita, minkä laulun KYL esittäisi juuri sinulle, mikä se olisi?

Rihannan Disturbia, koska se on serenadibiisi. Lue koko artikkeli »
8. marraskuuta 2008
|
Ei kommentteja | Tapani Salonen, Dammarit, kontakti

nimi: Tapani Salonen
ikä: 22
juoma: olut
asuste: farkut
iskurepliikki: Shake it beibe!
kulkuväline: bussi
motto: Ehkä otin, ehkä en.
On Halloweensitsien jälkeinen aamuyö heräsessäni sitsien jatkojen jälkeen tekstiviestin saapumiseen. Raotan toista silmääni ja näppäilen tottunein, mutta hieman hakevin ottein puhelimeni näppäinlukon auki. Tapani Saloselta on tullut tekstiviesti: ” Siirretäänkö tapaaminen klo 13.30?” Heitän ajatuksissani voltin ja juoksen kulmalipulle tuulettamaan. Vastaukseni on lyhyt, muttei jätä tulkinnanvaraa: ”Ok.” Lue koko artikkeli »
5. marraskuuta 2008
|
Ei kommentteja | Kirjallisuus, Kirja- ja ruokamessut, suklaa, Reportaasi, Ruoka, Viini
23.-26.10. päivä Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin (ainakin allekirjoittaneen mielestä) vuoden parhaat messut: Kirjamessut, joiden yhteydessä pidettiin jo toista kertaa myös ruokaan ja viiniin keskittyvä Viini, ruoka ja hyvä elämä-tapahtuma. Neljä päivää kirjailijoita, kokkeja, viinipruuveja, maistiaisia, alennuksia ja tietysti hyllymetreittäin kirjoja ja ruokia suklaasta ja kahvista öljyihin ja juustoihin. Kaikkea on niin paljon, että näkemistä ja kokemista riittäisi joka päivälle! 22 eurolla sai kokoaikaisen lipun ja 13:lla yhden päivän lipun. Melko kallista, mutta tosiaan sen arvoista jos miettii, että paikalle oli saatu puhumaan koti-ja ulkomaisia kirjailijahuippuja sekä arvostettuja kokkeja. Puhumattakaan ilmaisista näytteistä.

Lue koko artikkeli »
4. marraskuuta 2008
|
Ei kommentteja | Aalto-korkeakoulu, Vallan vahtikoira
Vahtiksen saapuessa KY:lle kuuntelemaan syksyn luultavasti mielenkiintoisinta edustajiston kokousta on yläkertsillä vielä varsin rauhallinen tunnelma. Pian paikalla kuitenkin jo kuhisee parhaimpiinsa pukeutuneita edaattoreita ja tunnelma muuttuu jännittyneeksi. Tarkoitus onkin tehdä KY:n historian merkittävimpiä päätöksiä ja kokous on huomioitu jopa Helsingin Sanomien sivuilla. Paikalle on kerääntynyt myös tavallista suurempi määrä uteliaita kuntalaisia seuraamaan kokousta.
Uteliaisuutta kokouksen suhteen aiheuttaa lähinnä se, että TKY tahollaan on jättänyt yhteistyössä KY:n kanssa laaditun sovintoesityksen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) rahoittamisesta hyväksymättä. Esityksen mukaan KY siirtäisi AYY:lle rahasto-osuuksia noin 4,5 miljoonan edestä sekä koko asuntokantansa - asia, jonka vuoksi ainakin Vahtis on vuodattanut kyyneleitä sovintoesityksen lukemisesta lähtien. TKY:n kannasta huolimatta edaattorit vaikuttavat olevan yksimielisiä siitä, että sovintoesitys tulisi hyväksyä. Kovin paljon ei asiasta päättäminen saakaan tästä johtuen keskustelua aikaan, joten esityksen sisältämä malli hyväksytään ja päätetään jatkaa neuvotteluja asiasta TKY:n kanssa. Lue koko artikkeli »