Alunperin tän piti olla Sillis-kontakti, jossa haastatellaan Timo T.A. Mikkosta ja Arman Alizadia. Juttu alkoi kuitenkin elää omaa elämää ja tuloksena syntyi jotain ihan muuta. Onneksi vaatturi-Armanin haastattelusta sai poimittua jutun sekaan pari täysin irrallista mutta aiheeseen sopivaa kommenttia.
Elokuvalevittäjien markkinointistrategioissa on jotain pielessä. Vuoden odotetuin leffa saa Suomen ensi-iltansa reilun 2,5 kuukauden kuluttua, mutta traileria on lähes mahdoton nähdä isolta kankaalta. Säännön vahvistavana poikkeuksena elää urbaani huhu, jonka mukaan yksi ystäväpiirimme jäsen kuitenkin näki kyseisen trailerin viime tammikuussa. Tästä rohkaistuneina olemme urhoollisesti kolunneet näytössaleja viime kuukausien ajan. Juno, There Will Be Blood, Perhonen lasikuvussa ja tusina muita eri elokuvagenren edustajia on nähty, mutta turhaan: Sex and the City -leffan esittelystä pääsee tällä hetkellä nauttimaan vain Youtubessa. Tai täällä:
Arman Alizad: ”Charlotte taitaa olla mun suosikki. Sillä on oma makee tyylinsä, se on sellainen high class -tyttö.”
Kyllä, Sex and the City (SATC) -hehkutusta ei voi aloittaa liian aikaisin. Itse asiassa aloitimme sen jo kaksi vuotta sitten lentämällä New Yorkiin. Hyppäsimme sarjalle omistettuun sightseeing-bussiin, jonka pysäkkejä olivat niin Carrien kotiportaat, Aidanin baari kuin pupudildo-kauppakin. Magnolia Bakeryn sokeriset cup caketkin oli just niin kuin sarjassa. Koska kierros ei parissa tunnissa ehtinyt ihan joka paikkaan, tosifanien piti erikseen käydä vielä Manolo Blahnikin alennusmyynneissä ja Patricia Fieldin omassa, transujen isännöimässä vaateliikkeessa. Itse asiassa, SATC-nähtävyyksiä oli niin paljon, että toinen kirjoittaja joutui palaamaan maailman parhaaseen kaupunkiin vielä vuotta myöhemmin täydentämään tv-sarjan miljöö-tuntemustaan ja luomaan matkakumppaniensa iloksi kuolemattomia lauseita, kuten: ”Voi ei, mä en koskaan nää Guggenheimin museota sellaisena kun se on Sexandthecityssä!” (Museo sattui olemaan remontissa.)
Arman Alizad: ”Miranda on ehkä vähän nysvy ja omituinen, mut senkin tyyli on kehittynyt. Alussa sillä ei ollu mitään tyylitajua.”
Kun lähipiirissä on alkanut kiihkeä häähumu, keskitymme itse järkkäämään SATC:n ensi-iltajuhlia, joissa on vähintään yhtä paljon työtä. Kutsut lähetettiin jo tammikuussa, illan ohjelma on parhaillaan työn alla ja asukokonaisuuskin hankittu. Samaa asua voi sitten käyttää myöhemmin vaikka niissä kavereiden häissä.
Arman Alizad: ”Carrieta pidetään tyyli-ikonina, mut se jakaa joskus ainakin mun mielipiteet. Välillä sillä on aivan hirveitä vaatteita, sellaisia mitä ei voisi kuvitellakaan laittavan päällensä.” (toim.huom. Joo Arman, älä sä ainakaan pue niitä päällesi, ne Fieldin liikkeen transut olikin jo tarpeeksi.)
Jotta aika ei käy tylsäksi ensi-iltaa odotellessa, joka kuukausi voi juhlistaa lähestyvää merkkipäivää: helmikuussa työpyödän taustakuvaksi vaihtuu leffan virallinen juliste, maaliskuussa läppäri saa fanisivuilta ladatun näytönsäästäjän. Facebook-applicationin SATC-trivian pistesaldoa kuuluu nostaa viikottain, niin että ko. applicationin ottaneet kaverit saavat säännöllisiä haasteita. Toista kymmentä tuntia kestäneitä Sinkkuelämämaratoneita on vuosien saatossa luonnollisesti pidetty useamman kerran, mutta aina voi katsoa uudelleen kuuden tuotantokauden kaikki 94 jaksoa. Samalla kavereille voi opettaa terminologiaa: Skinny Jeans ei tarkoita mitä vain piukkoja farkkuja vaan niitä, joita käytit kauan sitten nuorena ja hoikkana ja joita säilytät kaapissa siinä toivossa, että vielä kerran mahdut niihin (se ON mahdollista.)
Koska tällä SATC-leffalle kirjoitetulla oodilla ei ole sen ihmeellisempää loppuhuipennusta, toisin kuin itse elokuvalla - toivottavasti - on, tarjoamme loppuun vain reseptin iloisempaan elämään.
Flirtini a.k.a. Cosmopolitanin vahva haastaja Sex and the Cityssä: Kaada skumppalasiin vodkaa, shampanjaa ja ananasmehua. Kumoa suuhusi ystävien seurassa ja tee mallipyörähdys.
Eira Heinämies ja Sanna Sillanpää
Haa, nyt selvisi, mitä SATC tarkoittaa!
Ja sinkkuelämässä Charlotte menee naimisiin, joten todistettavasti häät ja sinkkuelämä sopivat yhteen.
Missä on Timo TA -haastattelu?! p.s. Keksikää joku uusi tv-sarja jonka ilosanomaa toitotatte huuruissanne kuntalaisille vuodesta toiseen. p.s.2 Mikä tahansa.
Tällaista tapahtuu kun pistää Eiran ja Sannan asialle! ;D
Mutta oikeasti, tj, ja varmasti koko ylioppilaskunta tulee kaipaamaan heidän sillisvierashaastiksia. Paljon niitä nyt olikaan heillä tehtynä, 10? 15?
Teuvo Loman & Niko, Martina Aitolehti, Roni & Santeri Kinnunen, Salkkarien Aleksi/Illi, Iby Love, Mega-Paula…eli 5 ja Eiralla viel enemmän, pitää ehkä julkaista parhaat kirjana:)
Matti Nykäsen (kuntiskontakti) kanssa päästiin vain kuvaan, kun sankari oli niin väsynyt. Manageri tarjosi mahdollisuutta haastatella Mattia myöhemmin mut me jostain syystä tuhlattiin se mahdollisuus, vieläkin harmittaa.
Sillis-uhreina on vuosien saatossa olleet myös ExtremeDudson-Jukka ja Remu.
Ja C’mon! Kyseistä sarjaa ei vaan voi hehkuttaa liikaa (ainakaan fanin mielestä) - sitä paitsi Timo T.A.:sta nyt on kaikista vähiten haastajaa sille.